sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Askarteluhuoneen esittelyä

Omistan askertaluhuoneen, jossa lankani saavat olla poissa katseilta ja poissa kissojen ulottuvilta. Ennen säilytin langat kannellisissa säilytysrasioissa, jotka pullistelivat ja pursuivat, kun sulloin ne aivan liian täyteen.
Vuosia olen haaveillut kunnollisesta säilytysjärjestelmästä ja uuden (oman!) asunnon myötä sellaiselle mahdollisuuskin järjestyi. Olen nähnyt useissa paikoissa Ikean Expedit -hyllykköjä ja huomannut niiden kätevyyden tavaroiden piilottelussa, joten sellaisen halusin itsellenikin.




Täällä siis löytyvät lankani. Olen jaotellut niitä laatikoihin ominaisuuksiensa mukaan. Yhdestä löytyy seitsemän veljestä, yhdestä muut sukkalangat, yhdestä jämälangat, yhdestä puhtaat villat jne.




Puikot löytyy puikkokotelosta. Tämä on tehty "vähän sinne päin", mutta ajaa täysin asiansa. Minun pitäisi tehdä vielä toinen puikkopussi, jonne laittaisin kaikki pyöröpuikot. Kenties myös metallisille puikoille pitäisi tehdä omansa, jos niistä en vielä luovu.






Olen huomannut, että kun langat ja puikot on järjestyksessä, on töiden aloittaminen ja olemassaolevien lankojen käyttäminen paljon helpompaa.

1 kommentti:

  1. Hieno tuo puikkokotelo! Pitäisi kyllä itselle tehdä myös tuollainen, jotta löytää oikeat puikot nopeasti. Nyt kaikki on vain penaalimaisessa pussukassa sekaisin :/

    VastaaPoista