torstai 9. toukokuuta 2013

Vanhojen päivittelyä

Heti kun nuo työkokeiluhommat alkoi, alkoi kaikki muut hommat jäädä taka-alalle. Mulla on ollut jo reilun viikon ajan päättelemättä yksi vauvan sukka. Yksi sukka, jossa on 36 silmukkaa, eli se päättely ei olisi kovinkaan iso homma, mutta kun sitä aikaa ei muka ole ja väsyttää jajajaja tekosyitähän löytyis!

Lisäksi sitten aamut on mennyt asioita hoidellessa ja blogi on unohtunut siinä samassa täysin, mutta nyt yritän ryhdistäytyä!



Olen minäkin tehnyt niitä useissa blogeissa vastaantulleita tennarisukkia.

Lanka Novita 7 veljestä
Puikot 3,5mm
+ Kengännauhat 90cm ja 100cm.


Siskoni bongasi parisen kuukautta sitten mukanani olleesta Novitan Sukkalehdestä tennarisukat ja hän halusi itselleen ja tytölleen sellaiset. Ylhäällä kokoa 38 ja alhaalla kokoa 29 olevat villasukat.
Siskontyttö ihastui heti sukkiin, mutta hetken pidettyään tuli raasuna luokseni sanomaan, että "Ei mulle kannata tällaisia sukkia tehdä.. Minä rikoin ne." Raasulla oli nauhat auenneet ja hän luuli jo tosissaan rikkoneensa sukkansa.

 


 
Lanka Novita 7 veljestä
Puikot 3mm


Nämä palatossut on olleet laatikossa lähemmäs vuoden odottamassa kokoamistaan. Reilu vuosi sitten tein urakalla palatossuja ja opin jo kokoamisen ulkoa. Nämä tossut sitten jotenkin jäivät ja päättely on venynyt ja vanunut, koska "en muista, enkä jaksa etsiä ohjetta". Niinpä niin, tekosyitä ja laiskuutta!
Lopulta tossukat kuitenkin löysivät muotonsa yhdellä automatkalla ja ovat toivottavasti päätyneet uudelle omistajalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti